Legendaarinen Skipolin mäihä säiden kanssa astui taas kuvioihin. Vastoin kaikkia ennustuksia dumppaaminen loppui aamulla ja taivas repesi täysin siniseksi. Tiedossa oli siis täydellistä aurinkoputskua reissun viimeisen oikean laskupäivän kunniaksi. Tällä kertaa valkattiin Köningsleittenin keskuksen tuulen yläpuolella olleen seinän vyöryvaaran takia, mikä osoittautui myöhemmin hyväksi järkeilyksi. Seinällä sai laskea putskua vapaasti niin paljon kuin vain jaksoi, koska kukaan muu ei uskaltanut lähteä korkkaamaan koskemattomia osuuksia. Seinältä poistuminen ilmeisesti näytti liian hankalalta, koska matkalla piti ylittää pari alppipuroa, joiden yli johtavat väylät olivat sopivasti meillä tiedossa jo edellisiltä päiviltä. Kerran avatun reitin kimppuun ehti jokaisen hissinousun aikana tosin hyökätä parikymmentä randomia, mutta uutta linjaa riitti onneksi avattavaksi koko päiväksi.
Noin yleisesti päivä oli melko hankala vyöryjen kannalta, koska lumi oli tuiskannut voimakkaan tuulen saattelemana enimmäkseen jäisille pohjille. Tuulen alapuoliset seinämät olivat keränneet kiitettävät kerrokset pulveria ja tuntuivat tulevan alas vähän turhankin helposti. Tuloksena muille reissulla olleille yhteensä 3 vyöryyn jääntiä päivältä, joista 2 jäi pinnalle ja yksi sai uitua pois alkuvaiheessa. Etenkin viimeinen tapaus oli varsin kuumottava 100m leveyinen seinämän tippminen bowlissa, jossa oli itse laskenut pariinkin kertaan reissun aikana. Hyvin huomasi, että parin viikon puuterin odottaminen oli kasvattanut nälkää joillakin ehkä vähän liikaakin. Iltapäivästä oli vielä perinteinen rinnepicnic, jossa nähtiin muutamat hienot backflipit ja yksi överipitkää leiskausta seurannut aivotärähdys.
Päivällisenä Villen kanasalaatti.
